Tapaturmapotilaiden kotipalvelu Säkylä, Eura ja Huittinen

Tapaturman jälkeinen arki voi olla haastavaa, kun tutussa kotiympäristössä ei enää pystykään toimimaan, kuten ennen. Tapaturmassa loukkaantunut, kuten myös äkillisesti sairastunut henkilö, voi tarvita apua monenlaisissa arjen toiminnoissa, esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa. Tällaisen tilanteen sattuessa eteen, ota rohkeasti yhteyttä minuun.

Kotipalvelu ja kotiapu äkillisissä tilanteissa

Yritykseni Tainan Lähimmäispalvelu tarjoaa yksilöllistä hoiva- ja huolenpitopalvelua kotiisi, samoin kuin kotipalvelua ja kotiapua, johon kuuluu muun muassa ruuanlaitto, leivonta, kaupassa käynti ja muu asiointiapu. Kotisiivous sekä pienimuotoiset puutarhatyöt ovat mahdollisia muun palvelun yhteydessä.

Yhden naisen yrityksenä voin toimia joustavasti asiakkaan tilanteen ja tarpeiden mukaan. Olen kerryttänyt kokemusta hoiva-alalta jo parinkymmenen vuoden ajalta. Peruskoulutukseltani olen sosiaaliohjaaja sekä koulutettu muistihoitaja, ja minulta löytyy myös lääkeluvat. Palvelen asiakkaita Säkylässä, Eurassa ja Huittisissa.

Palvelun sisältö määritellään aina yhdessä asiakkaan kanssa, jotta voin taata yksilöllisen palvelusisällön jokaiselle asiakkaalleni, yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli koet toimintakykysi heikentyneen ja kaipaat apua arkeesi. Toimin luottamuksellisesti ja vastaan tiedusteluihin mielihyvin. Voit soittaa minulle numeroon 044 023 5746. Mikäli en juuri silloin pääse vastaamaan, voit jättää viestin vastaajaan. Voit myös jättää ääni- tai tekstiviestin WhatsApp-sovelluksen kautta. Yhteydenottopyynnön saatuani pyrin soittamaan sinulle mahdollisimman pian. Kartoitetaan yhdessä palveluntarpeesi maksuttomalla kartoituskäynnillä.

Kotipalvelun ja kotihoidon hinta Säkylä, Eura ja Huittinen

Kotipalvelun hinta on tuntiperusteinen. Hintaan vaikuttaa palvelun ajankohta (päivä, ilta, viikonloppu, pyhäpäivät). Työn maksaja voi tehdä verotuksessaan 60% kotitalousvähennyksen laskun loppusummasta. Verovähennyksen voi tehdä myös omien vanhempien asunnossa tehdystä kotipalvelutyöstä. Kannattaa myös selvittää, korvaako vakuutusyhtiösi kotiisi annettavan palvelun.

Tapaturmavakuutuksesi voi oikeuttaa sinut kotiapuun 

Mikäli sinulla on oma tai työnantajan ottama tapaturmavakuutus, voi sinulla olla oikeus saada korvausta myös kotiin annettaviin palveluihin. 

Tarkasta vakuutusyhtiöltäsi sisältyykö kotiapu korvattaviin palveluihin ja millaisen kotiavun vakuutuksesi korvaa. Tavallisimmin vakuutusyhtiön korvaama kotiapu on esimerkiksi siivousta, ruoanlaittoa, peseytymistä ja pyykinhuoltoa – sellaisia asioita, joita normaaliin päivittäiseen elämään kuuluu. Kun olet tarkastanut vakuutuksen kattavuuden, ota yhteyttä minuun ja sovitaan yksityiskohdista.

Palvelut

Palvelen asiakkaitani heidän erilaisissa elämäntilanteissaan. Ole hyvä ja tutustu eri asiakasryhmille suunnattuihin palveluihin.

Kiinnostuitko?
Ota rohkeasti yhteyttä